Radiaattorit

Persoonallinen kosketus. Nykypäivän arkkitehtuurissa, sisustuksessa ja suunnittelussa on kyse ympäristöjen luomisesta yksilöllisillä ja henkilökohtaisilla ratkaisuilla.
Emme näe mitään syytä siihen, miksi radiaattoreilla ja muilla lämmitys- ja jäähdytysratkaisuilla pitäisi olla pieni rooli sisätiloissa. Siksi olemme kehittäneet tuotteita, jotka vastaavat kaikkiin makuihin ja tarpeisiin. Purmon sisustusradiaattorit sopivat jokaiseen persoonallisuuteen ja sisustukseen, ei ainoastaan teknologian ja toimivuuden osalta, vaan myös muodon, tyylin ja värin osalta. Tulet hämmästymään siitä, kuinka monta vaihtoehtoa on käytettävissä.

Konvektorien kytkentä sarjaan

Meiltä kysytään usein radiaattoreiden läpivirtauskytkennästä. Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, joissa halutaan kytkeä kaksi konvektoria yhdeksi pidemmäksi.

Tuotetiedot
Vesikiertoinen lämmitys
Radiaattorit

Lämmitin, joka likaa seinää äärimmäisen vähän

Emme voi väittää, että seinien likaantuminen olisi sähkölämmittimien kohdalla mikään valtava ongelma.

Sähkölämmitys
Tuotetiedot
Radiaattorit

Radiaattorit arvorakennuksien remonteissa

Arvorakennus Bulevardin Kiltakellari Helsingissä on valmistunut 1885. Yksilölliset tilat vanhassa panimorakennuksessa, jossa holvikaaria, tiiliseiniä, jykeviä kattopalkkeja ja hirsilattioita.

Referenssit
Radiaattorit
Saneeraus

Estä suurista ikkunoista tuleva kylmä veto julkisissa rakennuksissa

Lämpö liikkuu aina lämpimästä kylmään päin. Kun seisot kylmän ikkunan lähellä, ruumiinlämpösi virtaa kylmempää pintaa kohti.

Referenssit
Julkinen rakennus
Vesikiertoinen lämmitys
Radiaattorit
Insights

Tyytyväisyystutkimus rakennuksessa, jossa on raitisilmaradiaattoreita

Asukastyytyväisyystutkimus asuinrakennuksessa, joka muutettiin matalalämpöjärjestelmään raitisilmaradiaattorien avulla.

Radiaattorit
Asuinrakennukset
Referenssit
Tuotetiedot
Vesikiertoinen lämmitys
Energiansäästö
Insights
Asuinrakennukset

Pattereiden uusinta leirikeskuksessa

Pattereiden uusinta kuului osana remonttiin, kun Nurmijärven Rajamäellä, tarkemmin sanottuna kauniilla Kytäjärven ranta-alueella sijaitseva Kiljavan leirikeskuksen majoitusrakennus saneerattiin vuoden 2015-2016 aikana perusteellisesti.

Sähkölämmitys
Energiansäästö
Radiaattorit
Referenssit
Saneeraus

Helsingin uusi lastensairaala lämpiää

Helsingin uuden lastensairaalan rakentaminen on täydessä vauhdissa, ja useimmat Purmon toimittamista radiaattoreista ja lattialämmitysneliöistä on jo asennettu.

Referenssit
Sairaala
Käyttökohteet
Sairaala
Vesikiertoinen lämmitys
Radiaattorit

Kirkko vaihtoi sähköstä vesikiertoon

Kruunupyyn kirkko vaihtoi sähköstä vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään syksyllä 2016. Purmo-pattereita alettiin asentaa 3. lokakuuta ja työt saatiin valmiiksi ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita.

Referenssit
Julkinen rakennus
Energiansäästö
Vesikiertoinen lämmitys
Radiaattorit
Saneeraus

Esikoulujen lämpöpattereissa alhaisemmat pintalämpötilat

Alhaisemmat pintalämpötilat ovat ehdottoman tärkeä asia esikoulujen lämpöpattereiden suunnittelussa ja asennuksessa.

Sähkölämmitys
Energiansäästö
Radiaattorit
Referenssit
Oppilaitos
Käyttökohteet
Oppilaitos

Säästä energiaa matalalämpöradiaattoreilla uudisrakennuksessa

Yhdistelmäkäyttö matalalämpöradiaattoreiden kanssa uudisrakentamisessa

Energiansäästö
Tuotetiedot
Vesikiertoinen lämmitys
Radiaattorit

Kannattaako vaihtaa radiaattorit linjasaneerauksen yhteydessä?

Radiaattorit ovat kestäviä ja siten pitkäikäisiä. Huoneistossa on useinmiten tehty monia sisustus- ja pinta remontteja ilman että radiaattorita olisi uudistettu.

Insights
Teholaskenta
Energiansäästö
Vesikiertoinen lämmitys
Radiaattorit
Saneeraus
Asuinrakennukset

Ulow E2 -matalalämpöpatterin edut

E2-tekniikalla varustetuissa ja esteettisesti miellyttävissä Ulow E2 -matalalämpöpattereissa toteutuu ainutlaatuinen tuotekonsepti, jonka avulla on mahdollista saada aikaan tehokas ja taloudellinen lämmönluovutus alhaisilla lämpötiloilla. Matalalämpöpatterilla on useita etuja

Tuotetiedot
Vesikiertoinen lämmitys
Radiaattorit

Lasitettu terassi ja lattialämmitys – näitä asioita kannattaa miettiä

Jos lasitetun terassin rakentaminen on sinulle ajankohtaista, kannattaa myös mahdollisia lämmitysratkaisuja puntaroida ajoissa. Tällöin on hyvä ottaa huomioon kuinka paljon tilaa on tarkoitus käyttää ja aiotaanko sitä pitää käytössä vuoden ympäri?

Lattialämmitys
Vesikiertoinen lämmitys
Sähkölämmitys
Sisustus
Radiaattorit