Uutiset | PURMO

Uutiset

Sisusta Purmolla - Allergian kanssa eläminen

11.06.2010

Allergian kanssa eläminen ei ole helppoa – ei allergiasta kärsivälle itselleen eikä hänen ympäristölleen. Oireet riippuvat paljolti ympäristöstä, jossa allergikko oleskelee päivän aikana. Oikeanlaisilla sisustusmateriaaleilla on tärkeä merkitys allergikon hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.

Hyvinvoinnin kasvaessa myös allergiaan sairastuvien määrä on kasvanut. Lähes 50 %:a väestöstä kärsii jonkinlaisesta allergiasta. Lasten kohdalla yleisimpiä ovat ruoka-aineallergiat, jotka kuitenkin katoavat usein vuosien karttuessa. Osa allergioista aiheutuu tekijöistä, jotka voimme helposti poistaa ympäristöstämme (esim. eläinallergeenit). Ikävämpiä ovat siitepölystä, pölystä ja punkeista aiheutuvat allergiat. Tällöin allergeenien eliminointi allergikon ympäristöstä on mahdotonta. Allergiasta kärsivän kodista voidaan kuitenkin yrittää rakentaa hyvinvoinnin tyyssija.

Lämmitys ja allergiat
Pöly- ja punkkiallergisen kodin on oltava puhdas. Tavallisesti tämä tarkoittaa jatkuvaa siivousta, pyykkäystä, imurointia ja jopa ilmansuodatusta. Pölypunkkeja kertyy jatkuvasti nurkkiin, mattoihin, vuodevaatteisiin, verhoihin ja huonekaluihin. Tällaisten tekstiilien poistaminen kokonaan kodista saattaa olla järkevää, koska ne vaativat jatkuvaa puhdistusta. Kaikki eivät tiedä, että lämmitysjärjestelmällä on myös suuri vaikutus allergikon elämänlaatuun. Allergioita aiheuttavat epäpuhtaudet leviävät kiertävän lämpimän ilman kautta. Pölyiset radiaattorit ovat yksi syy allergikon epämukavaan oloon. Standardiradiaattoreiden sisällä on kuvioiduista metallilaatoista valmistettuja konvektoreja, jotka luovuttavat lämpöä. Radiaattorin sisäosiin on hankala päästä käsiksi, ja siksi myös puhdistus on vaikeaa. Radiaattorista virtaava lämpö levittää epäpuhtauksia. Siksi allergikko tarvitsee helposti puhdistettavia radiaattoreita.

Ei vain kylpyhuoneeseen
"Pyyhekuivaimet ovat mainio ratkaisu allergikon kotiin. Tällaisissa radiaattoreissa ei ole sisäänrakennettua konvektoria, johon käsiksi pääseminen olisi hankalaa. Radiaattoreiden lämpöelementteinä toimivat kokoomaputket, joista pöly on helppo pyyhkiä kostealla liinalla” - Robert Skomorowski, Purmon design- ja kylpyhuoneradiaattoreiden tuotepäällikkö sanoo. Nämä kylpyhuoneradiaattorit toimivat erinomaisesti myös muissa tiloissa. Elegantit mallit, kuten Linosa, sopivat täydellisesti keittiöön ja eteiseen. Purmon lisävarusteilla radiaattorin voi muuttaa eteisen takkinaulakoksi tai keittiön pyyhetelineeksi. Kylpyhuoneradiaattoreiden kattavan koko- ja värivalikoiman ansiosta radiaattoreita voidaan sijoittaa myös epätavallisempiin paikkoihin, kuten portaisiin tai ahtaisiin käytäviin.

Hygieenisiä ratkaisuja
Hygieeniset radiaattorit ovat toinen vaihtoehto allergikon kodin lämmittämiseksi. Ne näyttävät perinteisiltä radiaattoreilta mutta niissä ei ole sisäisiä konvektoreja, päätylevyjä eikä päälliritilää. Näin pölyt voi pyyhkiä myös radiaattorin sisäpuolelta säännöllisesti. Tämäntyyppisiä radiaattoreita käytetään useimmiten ympäristöissä, joille on asetettu korkeat hygieniavaatimukset, kuten laboratorioissa ja sairaaloissa. Ne sopivat erinomaisesti myös allergikkojen koteihin.

Delta mallistossa käytetään hienostuneinta käytettävissä olevaa tuotantotekniikkaa. Laserhitsatut saumat eivät näy, joten pinta on täysin tasainen. Koska saumat ovat myös sisäpuolelta tasaiset, radiaattorin sisäinen kitka pienenee ja tuloksena on hiljianen, tehokas ja hygieeninen radiaattori.

Hyvä ilmastointi yhdistettynä miellyttävään sisäilmaan on terveyden ja hyvinvoinnin perusta. Puutteellinen ilmastointi lisää riskiä homevaurioille ja voi aiheuttaa allergisia oireita.


Back to Actuals